Pyhäjärviseudun Perhokalastajat ry:n hallitus järjestää Vuoden Jäsen-kilpailun.

Vuoden jäseneksi voidaan valita henkilö joka osallistuu aktiivisesti seuran toimintaan, toimii omalla esimerkillään innoittajana mahdollisille uusille, mutta myös nykyisille jäsenille.
Hän voi olla avulias, ystävällinen ja muut huomioon ottava. Hänen ei tarvitse välttämättä olla kaiken osaaja, eikä ole myöskään se jäsenistä joka vuoden aikana on saanut suurimmat kalat tai eniten kaloja. Vuoden Jäsen voi olla myös taitava kalastaja, mutta ennen kaikkea hän on omalla toiminnallaan ylläpitämässä nykyistä ja viemässä tulevaisuuden seuratyötä eteenpäin.

Vuoden Jäsenen valitsee seuran hallitus ja hänet palkitaan Ilkka ja Leila Lehtisen lahjoittamalla ”ikuisesti” kiertävällä kiertopalkinnolla, jota ei voi voittaa kokonaan itselleen.

Vuoden Jäsen palkitaan totuttuun tapaan seuran pikkujouluissa.

Pyhäjärviseudun Perhokalastajat
Hallitus