Kysymys perhokalastuksen aloittamiseksi lienee askarruttanut useampaakin henkilöä, luullakseni useimmiten nuorta kalastajaa. Luulen, että aloittelija törmää aina ensiksi kolmeen kysymykseen.
Missä, minkälaisilla varusteilla ja miten?
Ensimmäiseen lienee helpointa vastata. Lähimmällä vesialueella, olkoonpa kyseessä ”takapihan” virtavesi, lähistön järvi tai hieman edempänä sijaitseva meri.
Toinen kysymys lienee aloittelijalle jo melkoista ”hepreaa”, koska hyvin varustetut kalastustarvikeliikkeet ovat pullollaan perhokalastustarvikkeita. On lukuisa määrä eri merkkisiä, eri pituisia ja erilaisen luokituksen omaavia perhovapoja, toinen toistaan kiiltävämpiä perhokeloja, hyllymetreittäin perhosiimoja ja kasapäin kahluuvarusteita. Lisäksi on myytävänä perhoja, joiden valinta kuitenkin lienee sieltä helpoimmasta päästä.
Kolmas kysymys on myös melko hankala vastattava. Toki monenlaisia heitonopetusfilmejä on saatavilla, mutta koska en tunne niiden tasoa, en osaa sanoa, miten aukottomia ja ”opettavia” ne ovat itseopiskelijalle.
Yritetäänpä perehtyä ensin varusteiden hankintaan. Valitettavan usein myyjän ammattitaito ei välttämättä riitä opastamaan aloittelevaa perhokalastuksen harrastajaa ja valitessaan ensimmäistä perho-onkeaan aloittelijan on erittäin helppo tehdä – jos ei ihan väärää – kuitenkin huono valinta.
Valintaan vaikuttaa kovin moni tekijä, joista vähäisin ei liene aloittelijan ruumiinrakenne. Tarkoitan lähinnä hänen pituuttaan. Ostaako 8-jalkainen ns. yleisvapa, jolla pärjää pienimuotoisissa virtavesissä, mutta ei välttämättä niin hyvin seisovan veden kalastuksessa. Vai valitako 9-, tai peräti 10-jalkainen, joka olisi sopivampi järvi- ja merikalastukseen, mutta voi olla pienellä joella turhan pitkä. Vavan pituus voi pidemmässä kalastussessiossa alkaa myös väsyttää nuoren kalastajan käsivartta, jolloin kalastuksesta ”menee maku”. Ja mikä vapaluokka olisi sopivin? Usein aloittelija päätyy 5-6 luokkaiseen, joka ei ole huonoin valinta, mutta riittääkö se seisovan veden kalastuksessa, vai pitäisikö luokaksi valita 7.
Lisäksi tulisi miettiä, pitäisikö vavan olla koko- keski- vai kärkitoiminen.
Kysymyksiä vavan valinnassa on uskoakseni aivan liian monta aloittelijalle hänen yksinään ratkaistavakseen. Helpointa aloittelijan lienee opetella heittämään koko- tai keskitoimisella vavalla, mutta kysymys on aika yksilöllinen, kumman valitsee. Jos vapa on kokotoiminen, alkaako se tuntua liian löysältä siinä vaiheessa kun heitto on opittu. Jos se taas on keskitoiminen, onko sillä opetteleminen enää yhtä helppoa kuin edellä mainitulla. Ja minkälainen kela valittuun vapaan?
Vaihtoehtona voisi tällöin olla valmis perhosetti, mutta millä perustein sellaisen voisi valita. Settejäkin on tietääkseni myynnissä useampia joiden keskinäisistä eroista ei helpolla saa tietoa kyselemällä. Setti sinällään ei ole huonoin vaihtoehto, mutta pitäisi sellaista päästä ainakin kokeilemaan ennen ostopäätöksen tekoa. Moniko kauppias on valmis avaamaan paketin, olematta varma sen myynnistä. Ja miten sellaista kokeilet, kun et vielä osaa heittää perho-ongella.
Jos käteen sopiva vapa lopulta löytyisikin, minkälainen kela siihen tulisi valita?
Kela lienee perho-ongen, ei ehkä helpoin hankinta, vaikka se on yhden käden ongessa useimmiten pelkkä siimavarasto eikä sen jarrun ominaisuuksilla ole juurikaan merkitystä kalan väsytyksessä. Eli kelan valinta on paljolti maku- ja hinta-asia, mutta vaihtoehtoja ja valinnanvaraa on melkoisesti. Jo pelkästään materiaalin osalta. Löytää sopivin ja mieluisin, ei ehkä ole ihan helpointa.
Kun vapa ja kela ovat viimein tulleet valituiksi on siiman hankinnan vuoro ja vaihtoehtoja silläkin ”rintamalla” löytyy. Mutta mikä olisi ensimmäiseksi siimaksi kenties sopivin?
Ehkäpä kelluva kaksoiskartio tai täysimittainen kelluva etukartioitu, vai sittenkin kelluva ampumasiima. Kenties jokin edellä mainitun tyyppisistä, mutta Intermediate-siima eli kärjestään hitaasti uppoava. Vai pitäisikö sittenkin hankkia kunnollinen kärkiuppoava ja jos, niin ykkös-, kakkos-, kolmos- vai nelos-uppoava. Ja voisiko kärkiuppoava olla täysimittainen vai pitäisikö sen olla ns. ampumapää. Jos päätyy ampumapäähän, minkälainen juoksusiima eli Running Line. Lisäksi valinnanvarana on vielä koko mitaltaan uppoavat, Spey- ja monenmoiset muut erikoissiimat, joten valinnan- ja erehtymisen varaa löytyy hyvinkin riittävästi.
Useimmiten aloitetaan kelluvalla siimalla, mutta Intermediate ei ole sekään huono vaihtoehto. Jos kalastetaan virtavedessä, paljon riippuu sen leveydestä, syvyydestä ja virran nopeudesta siimaa valittaessa, eli liian moni asia vaikuttaa yhden selvän kompromissin löytymiseksi, mitä tulee perhosiimaan. Eli, pitäisikö hankkia heti kaksi siimaa ja jos pitäisi, minkälaiset.
Jos siis vavan valinnasta vielä jotenkuten selvisikin, siimojen ”soppa” on jo sen kaltainen, ettei aloittelijan voi edes edellyttää selviävän siitä ilman apua. Ja kuten jo mainitsin, myyjän ammattitaito ei valitettavasti useinkaan ole tarpeeksi riittävä.
Oletetaan, että käteen sopiva perho-onki – tai perhosetti – on kuitenkin saatu hankittua ja pitäisi miettiä kahluuvarusteita. Jälleen törmätään ”varusteviidakkoon”, jossa eri merkit mainostavat paremmuuttaan, mikä mitenkin. Ja jälleen aloittelija on hankalan kysymyksen edessä. Valitako heti hengittävä materiaali, saapas- vai sukkahousumalli jolloin tarvitaan myös kahluukengät ja ostaako aluksi pelkkä perholiivi vai kenties kunnollinen kahluutakki. Ja pitäisikö kahluuhousuiksi valita korkea malli, vetoketjulla vaiko ilman, tai olisivatko vyötärömallin kahluuhousut sittenkin paras valinta.
Vai hankkiako ensin edullisemmasta materiaalista tehdyt kahluuhousut ja ajan kuluessa vaihtaa hengittäviin ( kalliimpiin).
Jos on vakavissaan liikkeellä, en usko jälkimmäiseen vaihtoehtoon, koska pitkässä ”juoksussa” se tulee kuitenkin kalliimmaksi. Halvasta harrastuksesta ei voida puhua, tekee miten hyvänsä, mutta kohtalaisen edullisesti alkuun sentään pääsee. Mielestäni – jos on vakavissaan aloittamassa perhokalastusta – kannatta hankkia kunnolliset, kohtuuhintaiset (niitäkin on saatavilla) hengittävät kahluuvarusteet, joita ei tarvitse olla heti seuraavana kesänä vaihtamassa. Hengittävä materiaali ei yleensä jousta – toki niitäkin jo löytyy – ja kahluuhousuihin tulisi osata varata riittävästi ns. ”kasvuvaraa”. Ainakin niin paljon, että housut eivät istuttaessa kiristä haaravälistä. Ja jos päätyy sukkahousumallin kahluuhousuihin, minkälaiset ja mistä materiaalista -kengät. Luonnon- vai keinomateriaalista, huopa- vai kumipohjaiset. Kysymyksiä riittää ratkottavaksi aloittelijalle niin, että hiki kihoaa pintaan.
Tärkeää: Päädytpä minkälaisiin perhokalastusvarusteisiin hyvänsä, tarkista aina tuotteen takuu, sen pituus ja kattavuus. Ei ole lainkaan varmaa, että kauppias automaattisesti esitäyttää tuotteen takuutodistuksen. Jos ei täytä, muista vaatia takuutodistuksen esitäyttämistä siten, että ainakin ostopäivä tulee selvästi merkityksi ja todistus varustetuksi kauppiaan leimalla. Selvitä samalla, miten rikkoutunut tuote voidaan toimittaa takuukorjaukseen tai vaihtoon. Yleisimmin takuut korvaavat materiaali- ja valmistusviat/virheet, mutta eivät itse aiheutettuja rikkoutumisia.
Jatketaanpa oletuksia. On saatu hankituksi perhovapa, -kela ja -siimat sekä kahluuvarusteet. Miten oppia heittämään?
Mainitsin jo tietämättömyyteni nykyisistä heitonopetusfilmeistä, joten en puutu niihin sen enempää.
Jos aloittelija on saanut – esimerkkini tapauksessa kauppiaalta – ”ensiavun” heittämisen harjoittelemiseksi, en usko opettelusta tulevan kovinkaan mielekästä tai kiinnostavaa. Luulen aloittelijan mielessä käyvän useamman kerran ajatuksen: ”Mitähän se kauppias sanoikaan ja mitähän hän silläkin mahtoi tarkoittaa”.
Luulenkin, että itse opiskelemalla halu aloittaa harrastus kuolee melko nopeasti, näin ainakin useissa tapauksissa. Sitkeimmät ja periksi antamattomimmat jaksavat varmasti opetella niin kauan, että oppivat heittämään. Jos ovat tuolloin oppineet jotain turhaa tai vääräksi koettavaa, niiden kitkeminen jatkossa on hankalaa. Vääräksi heittotavaksi kokeminen on tosin hieman kuin veteen piirretty viiva, koska ei ole yhtä – ainoaa ja oikeaa – tapaa heittää perhoa. Jokaisella perhokalastajalla kun on oma, yksilöllinen tapansa heittää, joten se siitä.
Mutta turhien liikeratojen kitkeminen joskus myöhemmin voi osoittautua yhtä työlääksi, kuin aikanaan heiton oppiminen, valitettavasti joskus jopa työläämmäksi. Siinä vaiheessa se ei ole mukavaa heiton opastajalle sen paremmin kuin ”oppilaallekaan”.
Helpoimmalla uskon – ja tiedän – aloittelijan pääsevän ottamalla yhteyttä asuinkuntaansa lähimpänä olevaan perhokalastusseuraan tai vaihtoehtoisesti piirinsä perhokouluttajaan. Perhokalastusseuroissa on harrastajia, jotka opastavat aloittelijaa niin perho-ongen kuin varusteidenkin hankinnassa ja heidän avullaan aloittaminen tulee monin verroin yksinkertaisemmaksi. Usein myös huomattavasti edullisemmaksi kuin pelkästään kauppiasta kuunnellessa. Samoin on laita, jos aloittelija pyytää apua alueensa perhokouluttajalta.
Molemmissa tapauksissa – perhokalastusseura tai perhokouluttaja – aloittelija voi saada opastusta myös heiton alkeissa ja uskon opettelemisen olevan paljon mukavamman tuntuista kuin yksikseen.
Edellä mainittuihin kolmeen kysymykseen ei voi antaa (en ainakaan minä) aukotonta apua millään kirjoitetuilla ohjeilla. En usko niin taitavaa kirjoittajaa tästä valtakunnasta löytyvänkään. Ja jos sellaisten kirjoittaja löytyisikin, löytyisikö niille tulkitsijaa.
Mitä mainitsin perhoista, siihen ei liene lisättävää. Kalastustarvikeliikkeistä voi ostaa monenlaisia toimivia, hyvinkin sidottuja perhoja, mutta tosiharrastaja sitoo useimmiten perhonsa itse. Sidonnan aloittamiseksi apua löytyy kummastakin edellä mainitusta, eli perhoseurasta tai perhokouluttajalta. Olen melkoisen varma siitä, että kun aloittelija on löytänyt sopivat varusteet ja oppinut kalastamaan perho-ongellaan, ei mene kauaakaan kun omien perhojen sitominen alkaa hiipiä mieleen.
Siinä vaiheessa ollaan tiellä, josta ei liene paluuta, mutta tie on hyvin valittu ja uskoakseni tulevien vuosien mittaan erittäinkin antoisa. Jos ei aina kalojen suhteen olisikaan, tiedän sen muuten varmasti olevan.
Ilkka.
